Tutkimuksen tuloksia

Teksti: Elina Turjanmaa

Tälle sivulle on koottu Suomessa kesällä 2021 kerätyn kyselyaineiston alustavia tuloksia.

Kyselykutsu lähetettiin 1227 inkeriläisen jälkeläiselle, joista noin puolet (n=650) vastasi kyselyyn joko palauttamalla paperisen kyselylomakkeen tai vastaamalla verkkokyselyyn. Kyselyyn vastanneista 282 (43 %) kuuluu pakkomuuttoja kokeneiden inkeriläisten toiseen sukupolveen ja 368 kolmanteen sukupolveen.

Tutkimuksen taustaa

Kyselytutkimuksen avulla haluamme selvittää, näkyvätkö perheen historiassa koetut pakkomuutot ja perheen hajaantuminen jälkipolvien hyvinvoinnissa tänä päivänä. Inkerinmaalta Suomeen suuntautuvista pakkomuutoista tälle tutkimukselle keskeisiä ovat kaksi ajankohtaa: 1910-20 lukujen taite, jolloin Suomeen siirtyi noin 8500 inkeriläistä (Inkerin pakolaiset) ja vuodet 1943-44, jolloin Suomeen siirrettiin jatkosodan aikana noin 63 000 inkeriläistä. Väestönsiirroista vastasivat Suomi ja Saksa.

Inkerin pakolaisista arviolta noin 3000 jäi Suomeen (Nevalainen, 1999, 56). Jatkosodan aikana Suomeen saapuneista inkeriläisistä valtaosa, noin 55 000 palautettiin tai palasi Neuvostoliittoon (Flink, 2010, 11). Suurin osa palautetuista pakkosiirrettiin Keski-Venäjällä sijaitseville paikkakunnille (Flink, 2010, 157). Suomeen jääneistä inkeriläisistä noin puolet pakeni Ruotsiin ja Suomeen jäi näin noin 4000 inkeriläistä (Flink, 2010, 253).

Tässä tutkimuksessa olemme yrittäneet tavoittaa edellä mainituissa kahdessa muuttoaallossa Suomeen jääneiden inkeriläisten jälkeläisiä. Inkerin pakolaisten jälkeläisten tavoittamisessa hyödynnettiin Inkerin pakolaisseurakunnan arkistossa olevaa vuonna 1919-50 syntyneiden lasten luetteloa. Siirtoväkenä Suomeen tulleiden jälkeläisiä tavoitettiin niiden henkilöiden kautta, joiden henkilötiedot ovat luettelossa Neuvostoliiton kansalaisista Suomessa vuonna 1955 (Ulkoministeriön arkisto).

Jälkeläisten nimi- ja osoitetiedot saatiin Digi- ja väestötietoviraston väestötietojärjestelmästä vanhempien tai isovanhempien henkilötietojen perusteella. Muuttoliikkeet ovat useimmiten paljon moninaisempia kuin tilastot antavat ymmärtää. On selvää, että tässäkin tutkimuksessa mukana olevien perheissä on erilaisia taustoja sen suhteen missä vastaaja itse, vanhemmat tai isovanhemmat ovat vuosien aikana asuneet. Väestötietojärjestelmästä saatiin tässä tutkimuksessa osoitetiedot niille jälkeläisille, joilla oli poiminta-ajankohtana (maaliskuussa 2021) voimassa olevat osoitetiedot Suomessa.

Kyselytutkimuksen tuloksista raportoidaan tässä erikseen kolmessa eri ryhmässä: Inkerin pakolaisten kolmannessa sukupolvessa sekä siirtoväen toisessa ja kolmannessa sukupolvessa. Sukupolvi on määritelty tutkimuksessamme niin, että yli 7-vuotiaana Suomeen tulleet inkeriläiset kuuluvat ensimmäiseen sukupolveen eli itse muuton kokeneisiin. Alle kouluikäisenä pikkulapsena muuttaneet ja Suomessa syntyneet sen sijaan kuuluvat toiseen sukupolveen ja heidän lapsensa kolmanteen sukupolveen. Vaikka esimerkiksi 5-vuotiaana Suomeen saapuneella lapsella on varmasti joitain muistikuvia Suomeen tulosta ja elämästä ennen muuttoa, ovat alle kouluikäisten lasten kokemukset tutkimusten mukaan usein yleisellä tasolla rinnastettavissa toisen sukupolven kokemuksiin. Tämän vuoksi tässäkin tutkimuksessa on päädytty määrittelemään muuttosukupolvi näin. Inkerin pakolaisten osalta aineistoa kerättiin vain kolmannelta sukupolvelta, koska toinen sukupolvi on enimmäkseen hyvin iäkästä tai jo menehtynyt.

Tutkimuksen osallistujat

Taulukossa 1 on esitetty tutkimukseen vastanneiden taustatietoja. Venäjän vallankumouksen aikaan Suomen puolelle tulleiden inkeriläisten jälkeläiset eli Inkerin pakolaisten kolmas sukupolvi (keski-ikä 66) on suurelta osin samaa ikäluokkaa inkeriläisen siirtoväen toisen sukupolven kanssa (keski-ikä 65). Ikäjakauma on erityisesti siirtoväen toisessa sukupolvessa laaja (27–84 vuotta), mutta valtaosa vastaajista on 1960–70-luvuilla syntyneitä (mediaani-ikä 63).

Taulukko 1. Tutkimukseen vastanneiden taustatiedot muuttosukupolvittain

Siirtoväki
2. sukupolvi

(n=282)
Siirtoväki
3. sukupolvi

(n=209)
Inkerin pakolaiset
3. sukupolvi

(n=159)
Ikä (ka.)653866
Sukupuoli (%)
Nainen
Mies
Muu

71
29
0

69
30
1

50
50
0
Koulutus (%)
Peruskoulu tai
vähemmän (≤ 9v)
Toisen asteen koulutus
Korkeakoulutus


17
55
28


7
42
51


14
51
35
Siviilisääty (%, mahdollisuus
valita useampi vaihtoehto)
Avo- tai avioliitossa/
rekisteröidyssä
parisuhteessa
Seurustelusuhteessa
Eronnut tai
asumuserossa
Leski
Ei tällä hetkellä parisuhteessa





65
5

14
10
14





62
12

3
0
22





69
6

13
4
18
Asunut muualla kuin
Suomessa yli 5v (%)
426

Inkeriläistausta ja sotaan liittyvät kokemukset

Siirtoväen toisesta sukupolvesta 49 (17 %) ilmoitti kummankin vanhempansa olevan inkeriläistaustaisia. Kahdeksan toisen sukupolven edustajaa ei osannut vastata kysymykseen (vastausvaihtoehto “en osaa sanoa”). Koko aineistosta 215 (33 % kaikista vastaajista) vastaajan äiti oli syntynyt Inkerinmaalla. Vastaajista 188 (29 %) ilmoitti isänsä synnyinpaikaksi Inkerinmaan. Suurella osalla vastaajista joku tai jotkut isovanhemmista olivat syntyneet Inkerinmaalla. Erityisesti Inkerin pakolaisten kolmannessa sukupolvessa oli myös jonkin verran epätietoisuutta isovanhempien syntymäpaikoista. Esimerkiksi 15 prosenttia Inkerin pakolaisten kolmannesta sukupolvesta ei tiennyt isänisänsä syntymämaata.

Kyselyssä tiedusteltiin vastaajien kuulumista eri kansallisiin ryhmiin ja inkeriläisiin/inkerinsuomalaisiin. Valtaosa vastaajista koki olevansa suomalainen (siirtoväen 2.sukupolvi 92 %, siirtoväen 3.sukupolvi 99 %, Inkerin pakolaisten 3.sukupolvi 98 %). Kokemus siitä, että kuuluu inkeriläisiin/inkerinsuomalaisiin oli yleisintä toisessa sukupolvessa, joista lähes joka neljäs (23 %) koki näin (siirtoväen 3.sukupolvi 6 %, Inkerin pakolaisten 3.sukupolvi 8 %).

Vastaajien suhdetta inkeriläisyyteen tiedusteltiin vielä erikseen kuuden väittämän avulla (esim. “Olen usein tehnyt asioita, jotka auttavat minua ymmärtämään inkeriläistä taustaani paremmin.”). Toinen sukupolvi erottui kolmannesta sukupolvesta niin, että heistä selvästi suurempi osa oli esimerkiksi perehtynyt inkeriläisten historiaan ja yli puolet (56 %) koki itsellään olevan “melko hyvä ymmärrys siitä, mitä inkeriläisyys minulle merkitsee”. Kolmannen sukupolven henkilökohtainen suhde inkeriläisyyteen oli yleisesti hieman etäisempi. Kuitenkin esimerkiksi Inkerin pakolaisten kolmannessa sukupolvessa 45 prosenttia vastaajista ilmoitti perehtyneensä inkeriläisten historiaan, perinteisiin ja tapoihin.

Oma henkilökohtainen suhde inkeriläisyyteen jakoi selvästi vastaajia. Osalle vastaajista aihe oli etäinen ja tietoa oli vähän, kun taas osa vastaajista oli hyvin perillä sukunsa vaiheista. Kyselyn kommenteissa osa myös kertoi saaneensa kyselyn myötä sysäyksen aloittaa tai jatkaa inkeriläisen sukutaustansa selvittelyä.

Vanhempien ja isovanhempien sotaan liittyvistä kokemuksista kysyttiin laajasti 16 kysymyksen avulla (esim. “Olivatko vanhempanne ja/tai isovanhempanne osallisena sota-aikaisiin väkivaltaisuuksiin (esim. armeijassa taisteleminen)?”, “Onko perheenjäseniänne tarkkailtu tai seurattu sota-aikana ja/tai sen jälkeen?”). Sota-ajan tapahtumilla viitattiin laajasti 1900-luvun alkupuolen epävakaisiin poliittisiin olosuhteisiin sekä ensimmäisen ja toisen maailmansodan tapahtumiin. Sota-ajan tapatumista kysyttiin erikseen inkeriläistaustaisten vanhempien ja isovanhempien osalta ja hieman lyhyemmin ei-inkeriläistaustaisen suvun puolelta. Tässä raportoidaan sota-ajan tapahtumista lyhyesti inkeriläistaustaisten vanhempien ja/tai isovanhempien osalta.

Vanhempien ja/tai isovanhempien sotaan liittyvistä kokemuksista raportoitiin eniten siirtoväen toisen sukupolven keskuudessa (ka. 8,4). Siirtoväen kolmannessa sukupolvessa tapahtumia mainittiin keskimäärin 5,9 ja Inkerin pakolaisten kolmannessa sukupolvessa 5,1. Nämä luvut kertovat siitä, kuinka monta sota-aikaan liittyvää tapahtumaa eri ryhmissä kerrottiin – ja toisaalta tiedettiin – tapahtuneen omalle vanhemmalle ja/tai isovanhemmalle 16 tapahtuman listasta. Viimeisessä kohdassa vastaaja sai myös vapaasti nimetä jonkin/joitakin muita merkittäviä vanhemmalle tai isovanhemmalle sota-aikana tai sen jälkeen tapahtuneita asioita.

Toisessa sukupolvessa oli selvästi enemmän tietoa vanhempien ja isovanhempien kokemuksista. Toisen sukupolven kohdalla kyse on useimmiten omien vanhempien kokemista asioista, jolloin tapahtumat ovat ajallisesti lähempänä. Vanhemmille tapahtuneita asioita on mahdollisesti muisteltu toisen sukupolven lapsuudenperheessä, vaikka myös vaikenemista inkeriläistaustasta näkyy aineistossamme.

Sota-aikaan liittyvien tapahtumien listan vastausvaihtoehdot olivat “Kyllä”, “Ei” ja “Ei tietoa”. Vain harvalla vastaajista oli tietoa siitä, että vanhemmat tai isovanhemmat eivät olisi kokeneet menneisyydessä jotain mahdollisesti traumaattista tapahtumaa. Esimerkiksi yli puolet (56 %) siirtoväen toisesta sukupolvesta tiesi, että vanhemmat ja/tai isovanhemmat olivat nähneet sota-aikana väkivaltaisia tekoja (esim. uhkailu, kidutus, tappaminen) ja 63 prosentilla heistä vanhempi ja/tai isovanhempi oli joutunut sota-aikana keskelle taisteluita (kranaattituli, tykkituli, pommitukset, ampuminen). Vain muutama prosentti (ensinnä mainittuun kysymykseen 1 % ja jälkimmäiseen 4 %) toisen sukupolven vastaajista ilmoitti, että vanhemmat tai isovanhemmat eivät olleet näitä asioita kokeneet. Iso osa vastaajista ei siis ollut varma, oliko näitä kokemuksia vanhemmilla tai isovanhemmilla ollut. Kolmannessa sukupolvessa vastaustapa oli samanlainen, mutta “Kyllä”-vastausten osuus selvästi pienempi ja “Ei tietoa”-vastausten osuus vastaavasti suurempi kuin toisessa sukupolvessa. Tämä voi kertoa osaltaan siitä, että isovanhempien elämänvaiheista ei ole kerrottu tai niitä ei ole muisteltu lastenlasten kanssa. Siirtoväen toisen ja kolmannen sukupolven osalta osa vastaajista muodostaa lapsi-vanhempi parin. Näitä 156 lapsi-vanhempi paria tarkastellaan lähemmin muun muassa perhemuistelun osalta tutkimuksen seuraavissa analyyseissa.

Lopuksi tarkastellaan vielä lähemmin viittä sota-ajan tapahtumiin liittyvää kysymystä, jotka kartoittavat perheen erossa oloa ja perheiden hajaantumista inkeriläistaustaisissa perheissä (ks. kuviot alla). Valtaosalla Suomessa asuvista inkeriläistaustaisista suku oli hajaantunut kahteen tai useampaan maahan pakotettujen muuttojen ja vainojen vuoksi. Kolmannessa sukupolvessa noin kolmasosa vastaajista ei ollut tästä varma (vastausvaihtoehto “ei tietoa”). Vain alle 10 prosenttia vastaajista kaikissa kolmessa ryhmässä ilmoitti, että vanhemmat tai isovanhemmat eivät olleet joutuneet läheisistään eroon pakottavien olosuhteiden vuoksi. Myös omien vanhempien ja/tai isovanhempien kokemat läheisen menetykset sota-aikoina ja vainoissa olivat yleisiä. Siirtoväen toisessa sukupolvessa oli lisäksi paljon vastaajia (42 %), joiden oma vanhempi tai isovanhempi oli kadonnut tai menehtynyt sota-aikana. Yli puolet (56 %) siirtoväen toisesta sukupolvesta oli myös kokenut, että yhteydenpito eri maissa asuviin sukulaisiin oli ollut perheen lähihistoriassa vaikeaa tai mahdotonta.

Tutkimushankkeemme lähtökohtana on ollut tutkia sitä, miten pakotetut muutot ja perheiden hajaantuminen vaikuttavat inkeriläisten jälkipolvien hyvinvointiin tänä päivänä. Perheiden hajaantuminen inkeriläistaustaisen väestön historiassa on usein tarkoittanut suvun jäsenten joutumista eri puolille Neuvostoliittoa tai muualle Eurooppaan olosuhteissa, joissa yhteydenpitoon ei usein ole ollut mahdollisuutta. Perheissä on myös koettu paljon raskaita menetyksiä ja epätietoisuutta läheisen kohtalosta. Nämä tulevat esiin myös tutkimukseen osallistuneiden Suomessa asuvien inkeriläisten jälkeläisten sota-ajan tapahtumiin liittyvissä vastauksissa. Inkeriläisten vuosikymmeniä kokema etninen vaino sekä maailmansotiin liittyvät tapahtumat muodostavat monessa suvussa taakan, jonka yli sukupolvien ylettyviä vaikutuksia on nähtävissä tässä tutkimuksessa.

Tutkimuksen tuloksia tullaan julkaisemaan laajemmin vuosien 2022–23 aikana. Kaikista julkaisuista tiedotetaan näillä tutkimushankkeen verkkosivuilla. Tutkimushankkeen lopussa kaikista kyselyn tuloksista laaditaan koonti, joka on saatavilla suomen ja viron kielellä (tutkimuksessa on kerätty vastaava suppeampi kyselyaineisto myös Virossa syksyllä 2021).

Lähteet

Flink, T. (2010).  Kotiin karkotettavaksi. Inkeriläisen siirtoväen palautukset Suomesta Neuvostoliittoon 1944–1955. Helsinki: SKS/Kansallisarkisto.

Nevalainen, P. (1999). Viskoi kuin luoja kerjäläistä. Venäjän pakolaiset Suomessa 19171939. Helsinki: SKS.